Yhdistys

Helsingissä järjestettiin kesällä 2001 ensimmäiset poliisien beach volleyn suomenmestaruuskilpailut. Kilpailuissa oli runsaasti osallistujia, joten kilpailuita päätettiin järjestää jatkossakin.
Tammikuussa 2002 perustettiin Poliisi-Biitsi niminen yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jäsentensä keskuudessa beach volleyn harrastustoimintaa sekä kilpa- että kuntourheilumuotona ja kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa, herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä ja pysyvää harrastusta liikuntaan.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää vuosittain viranomaisten beach volleyn SM-kilpailut, järjestää valmennus- ja harjoitustilaisuuksia, koulutustoimintaa ja harjoittaa tiedotustoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän Poliisi-Biitsi -lehden.
Kuten Poliisi-Biitsi nimikin jo kertoo, suurin osa jäsenistämme on poliiseja, mutta myös muut kuin poliisihenkilöt voivat liittyä yhdistyksen jäseneksi.
Poliisi-Biitsi ry:n kotipaikka on Helsinki. Poliisi-Biitsi on myös osallistunut Mouhijärvellä sijaitsevan 3-kenttäisen biitsi-areenan kustannuksiin ja on ostanut 1/10 osuuden syksyllä 2012 Mouhijärvelle valmistuvan biitsi hallin toiminnasta vastaavasta yhtiöstä. Syystäkin voidaan siis sanoa, että Mouhijärvi on yhdistyksen toinen kotipaikka.
Y-tunnus 1817424-4